tiistai 27. kesäkuuta 2017

VÄHEMMÄN EMPATIAA – PAREMPI MAAILMA?

Miksi kukaan kirjoittaisi kirjan empatiaa vastaan? ihmettelin ja ostin Paul Bloomin  Against Empathy (2016) teoksen. Onko kirjoittaja natsi tai superkyynikko? Ei. Paul Bloom on varsin tunnettu psykologian professori Yalen yliopistosta, eikä hän vastusta myötätuntoa tai moraalisesti jaloja asioita. Hän vain ei usko, että empatia tekisi meistä parempia ihmisiä.  Kun useimmat ihmiset ajattelevat empatiaa, heidän mielessään pyörii asioita kuten auttaminen ja ystävällisyys. Kun Bloom ajattelee empatiaa, hänen mielessään pyörii sota. Mistä ihmeestä on kyse?

Empatia kuuluu psykologian ”hubbabubba” termeihin, joiden merkitys venyy ja paukkuu joka suuntaan. Arkikielenkäytössä empaattinen ihminen tarkoittanee lähinnä hyvää tyyppiä, ystävällistä, lämmintä persoonaa. Bloom määrittelee empatian paljon tarkemmin: a) kognitiivinen empatia tai mielen teoria, eli kyky älyllisesti ymmärtää, miltä toisesta tuntuu ja miten hänen ajatuksensa ovat erilaisia kuin omani. b) emotionaalinen empatia tai varsinainen empatia, jossa ihminen tuntee samoja tunteita kuin toinen ihminen, ”asettuu elämyksen tasolla tämän kenkiin”.

Valtavirtapsykologiakin on tunnistanut, että kognitiivinen empatia on moraalisesti neutraali asia. Kyky "lukea" toisen tunteita ja ajatuksia on tehokas apu niin auttamiseen kuin vahingoittamiseen. Useimmat tuntevat jonkun, jolla on pirullinen taito osua kommenteillaan juuri sinne, missä eniten sattuu – heillä on paljon kognitiivista empatiaa, mutta he eivät ole moraalisesti kovin hyviä ihmisiä.

Bloomin mukaan emotionaalinen empatia on vielä ongelmallisempaa. Yleisen käsityksen mukaan empatia kuitenkin on hyvyyden ja jopa koko moraalinen lähde – kun näen jonkun kärsivän, tunnen (automaattisesti ja ponnistelematta) tuota samaa tuskaa ja haluan siksi auttaa. Batsonin kokeelliset tutkimukset ovat kerta toisen jälkeen osoittaneet, että empaattiset ovat muita auttavaisempia. Mitä pahaa voisi siis olla empatiassa?

Empatia on hyvin kapeaa. Voit olla tyytyväinen itseesi, jos pystyt tuntemaan syvää empatiaa yhtä aikaa kahta ihmistä kohtaan. Jos pystyt empatisoimaan yhtä aikaa niin juutalaista sotilasta kuin palestiinalaista Hamas-aktivistia, ansaitset jo jonkinlaisen mustan vyön empatiassa. Empatiaa on helppo tuntea läheisiä ja samaistuttavia ihmisiä kohtaan, mutta on valtavan vaikea empatisoida vaikkapa humalaisia känniääliöitä tai miljoonia tuntemattomia ihmisiä. Adam Smith ajatusleikki vuodelta 1790 on paljastava: kuvittele, että jokin hirveä tapahtuma surmaisi kaikki kiinalaiset. Miten reagoisimme? Olisimme järkyttyneitä, surullisia ja myötätuntoisia, mutta luultavasti jatkaisimme elämäämme menettämättä yöuniamme. Kuvittele vertailukohdaksi, että oma lapsesi tai seurustelukumppanisi tms. menettäisi jalkansa. Kumpi herättäisi voimakkaamman reaktion ja pitäisi sinua varmemmin hereillä öiseen aikaan? Empatia on puolueellista. 

Empatia toimii kuitenkin loistavasti Batsonin kokeellisissa asetelmissa, jossa yleensä kyse on siitä, että auttaako tavanomaista ihmistä vai ei. Empatia muuttuu paljon huonommaksi moraaliseksi kompanssiksi arjessa, kun tilanteet ovat monimutkaisia – yhden auttaminen voi vaatia mielipahan tuottamista toiselle. Voimme ajatella, että vaikkapa israelilaisten ja palestiinalaisten konflikti ratkeaisi jos israelilaiset olisivat empaattisempia palestiinalaisia kohtaan ja palestiinalaiset israelilaisia kohtaan – empatia ei kuitenkaan toimi niin. Israelilaisen on helpointa olla empaattinen omiensa tuskaa kohtaan, palestiinalaisen omiaan kohtaan. Empaattinen samaistuminen tuttujen ihmisten tuskaan vain lisää vihaa ulkoryhmää kohtaan… Kun Bloom ajattelee empatiaa, hän ajattelee sotia.

Empatia ei läheskään aina motivoi auttamaan: Bloom havainnollistaa tätä tarinalla natsisaksasta: perheenäiti kirjoitti viranomaisille vihaisen kirjeen, koska hän asui paikassa, jossa joutui näkemään usein, miten juutalaisia teloitettiin ja kidutettiin. Tämä aiheutti empaattiselle naiselle tuskaa ja siksi hän vaati, että juutalaiset surmattaisiin jossakin muualla. Hieman samalla logiikalla empatia saattaa johtaa siihen, että ihmiset haluavat karkottaa romaanikerjäläiset – vaikka auttaisin kerjäläistä, hänen ongelmansa eivät poistu, hän kärsii yhä ja jos olen empaattinen, tunnen yhä tuskaa. Helpointa on katsoa muualle. Empatian uhriksi voi johtua myös masentunut – ystävät eivät oikein jaksaisi olla hänen seurassaan, sillä empatian takia hänen masennuksensa tarttuu ystäviinkin. Superempaattinen ihminen voi sairastua myötätuntouupumukseen, varsinkin jos on auttaja ammatikseen.

Empatia ei ole paras moraalikompassi läheisissäkään ihmissuhteissa. Empaattinen vanhempi tuntee tuskaa, kun hän joutuu kieltämään lapseltaan herkkuja, pakottamaan tämän lääkäriin tai nukkumaan… vanhempi joutuu säännöllisesti tuottamaan lapselle pahaa mieltä lapsen omaksi parhaaksi. Onneksi järki voittaa empatian. 

Välittäminen, toisen ihmisen kunnioittaminen, auttaminen jne. eivät vaadi empatiaa – voin auttaa ukkosta pelkäävää lasta vaikka en olisi itse lainkaan peloissani, lääkäri voi kuunnella kunnioittaen ja myötätuntoisesti potilastaan, vaikka ei tuntisi samaa kuolemankauhua kuin potilaansa.

Mutta eikö meille ole opetettu, että epäempaattiset ihmiset ovat psykopaatteja, tai sosiopaatteja tai narsisteja? Bloom toteaa, että esim. psykopaattien oirelistoissa tunne-elämä osio ei ennusta kovin hyvin pahoja tekoja. Sen sijaan ”checlistojen” väkivaltahistoriaa ja itsekuria käsittelevät kysymykset ennustavat pahoja tekoja aika hyvin. Lisäksi on kiistanalaista kärsivätkö psykopaatit spesifisti empatian puutteesta vaiko yleisesti tunne-elämän heikkoudesta. Varsin tärkeää on huomata, että empatian ongelmat liitetään myös asperger –syndroomaan – eivätkä aspergerpotilaat ole samalla tavalla pahoja ja vaarallisia kuin psykopaatit.


Bloom myöntää, että empatia voi motivoida ihmistä hyvän tekemiseen. Mutta niin voi vihakin. Jos olen raivoissani vääryksistä, motivoidun vastustamaan niitä. Ei olisi kuitenkaan järkevää kasvattaa lapsistaan mahdollisimman vihaisia. Sama pätee Bloomin mukaan empatiaan. Se on kyllä hyödyllinen ominaisuus, mutta jos haluaa tehdä maailmasta moraalisesti paremman, kannattaa satsata mieluummin älyn ja itsekurin kehittämiseen. 

Sekä objektiivisen kiihkottomiin analyyseihin siitä, mikä on oikein ja reilua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti