- Miksi psykassakin pitää lukea evoluutiosta, eikö se ole biologien juttu?
- Evoluutio on hyvä teoria psykologiassakin, jos haluaa
perimmäisiä vastauksia.
- Elämäntarkoitus löytyy evoluutiosta? Ei kai sentään?
- No ei. Tuo ”perimmäinen vastaus” oli minulta ehkä hieman huono
käännös. Englannissa käytetään termejä ”proximate and ultimate causation”. Proximate on välitön syy, ultimate on syy
syyn takana. En oikein keksi hyvää suomennosta.
- Ei selventänyt yhtään.
- Otetaan esimerkiksi esintymisjännitys. Miksi se tuntuu
pahalta? Yksi välitön, ”proximate syy” voisi olla, että koska pulssi kiihtyy
epämiellyttävän korkealle.
- Okei, miksi tarvittaisiin lisäselityksiä?
- Koska urheilijallakin pulssi nousee korkealle, mutta hän
saattaa nauttia siitä. Ja minkä takia pulssi ylipäätään nousee jännittäessä?
- Eli pulssi ei olekaan hyvä selitys?
- On se, mutta se on vain välitön, proximate syy.
Esiintymisjännittäjän pulssi nousee, koska hänen autonominen hermostonsa on
hälytystilassa. Pulssi nousee, jotta sydän pumppaisi nopeammin verta lihaksiin,
veren mukana happea ja ravinteita. Urheilija hyötyy tästä hälytystilasta,
esiintyjä ei.
- Entäs se ultimate syy ja evoluutio?
- Uhkatilanteissa aivojen mantelitumake käynnistää taistele-tai pakene reaktion. Evoluutio selittää miksi. Kauan
sitten, kun ihminen on ollut metsästäjä-keräilijä, lähes kaikki vaarat ja uhat
on voinut ratkaista taistelemalla tai pakenemalla. Ne joiden mantelitumake on reagoinut tehokkaasti uhkiin, ovat
juosseet, lyöneet ja purreet hieman kovempaa. Taistele-pakene tilanteessa
heidän verenkierrossaan on paljon adrenaliinia, mikä tuo toimintaan lisäpuhtia.
Niinpä he ovat jääneet henkiin ja siirtäneet geeninsä ja myös tuon ominaisuuden
lapsilleen.
- Okei, mutta miten tuo selittää sen, että jännittäminen
tuntuu pahalta, mutta pulssin nousu lenkkeillessä tuntuu ihan ok:lta.
- Siten, että taistele ja pakene tilanteessa keho
valmistautuu toimintaan - juokse, hyökkää… ja tilanne on ohi. Esiintyjä ei voi tehdä
sitä, mihin hänen kehonsa on valmistautunut. Hän ei voi paeta paikalta tai
hyökätä yleisön kimppuun… tai mitään, mihin purkaa kehossa olevaa tarmoa.
Päinvastoin… hänen pitää olla mahdollisimman rauhallinen ja jatkaa esitystään.
Osa hermostosta, lähinnä mantelitumake, kohtelee yleisöä leijonana, jota
pitäisi paeta. Osa hermostoa – lähinnä
otsa- ja ohimolohkon aivokuori – tietää paremmin ja pitää esiintyjän
esiintymässä. Tuosta ristiriidasta syntyy epämiellyttävä olo. Hieman kuin olisi
kaasu ja jarru yhtä aikaa pohjassa.
- Onko evoluutio siis aina perimmäinen tai ultimate syy…
vaikka siihen, jos minua jännittää?
- Ei. Evoluution avulla ei voi selittää, miksi juuri Jaska
ei jännitä paljoakaan ja juuri Kalle jännittää paljon. Sen sijaan evoluutioteorialla
voi selittää tuon edellä kerrotun, eli sen, miksi ihmislaji osaa
esiintymisjännittää.
- Okei. Mutta oikea syy, miksi en haluaisi opiskella
evoluutioteoriaa, on tiedelehtien ällöjutut.
- Ööö. Kerro hieman tarkemmin.
- Tiedelehdissä on näitä juttuja, joiden mukaan ”ovulaation aikoihin
nainen lähtee metsästämään hyviä geenejä ja voi siksi pettää miestään…” ihan
hirveetä puppua, en usko.
- No joo. En minäkään noista tutkimuksista innostu. Ei ne
ehkä ole ihan niin pöhköjä, miltä kuulostavat… siinä ei tarkoiteta, että kukaan
tietoisesti ajattelisi etsivänsä hyviä geenejä. Evoluutiopsykologia tutkii
vaistomaista käyttäytymistä, ei tietoisia ajatuksia. Mutta onhan nuo lehtiin päätyneet usein aika
heikkoja tutkimuksia. Noissa jutuissa tyypillisesti todisteet tulee monen
hataran mutkan kautta. Vaikka ne ei ole tutkimuksina kovin hyviä, ne päätyvät
lehtiin, koska kaikki sukupuolten sotaa ruokkivat ”miehet marsista ja naiset venuksesta”
–jutut tuntuvat myyvän lehtiä. Sama pätee silti muuhunkin tutkimukseen –
lehtijuttuja tehdään mieluummin räväköistä kuin hyvistä tutkimuksista.
- No millaisesta evoluutiotutkimuksesta sinä tekisit jutun?
- No vaikka
Richard E Passinghamin ja Steven P. Wisen (2012) kirjasta The Neurobiology of the Prefrontal Cortex.
- Ei taida olla ihan kevyttä kesäluettavaa.
- Ei, mutta antaa niitä ultimate syitä moneen asiaan. He
tutkivat evoluutiohistoriaamme ensimmäisistä kädellisistä alkaen.
- Kädelliset… niin kuin simpanssit
- No joo… mutta simpanssit ovat ihmisapinoita ja jo hurjan
kehittyneitä kädellisiä. Varhaiset kädelliset… siis ensimmäiset otukset, joiden geenit
olivat kehittäneet peukalon luultavasti noin 65 miljoonaa vuotta sitten.
Passingham ja Wise arvioivat näiden olleen alle kilon painoisia. Ne elivät
öisin ja loikkivat puiden pienillä oksilla. Peukalon lisäksi tapahtui toinen
suuri edistysaskel – samaan suuntaan katsovat silmät. Esimerkiksi hiirten
silmät ovat eri puolilla päätä ja katsovat eri suuntaan. Laaja näkökenttä.
Samaan suuntaan katsovat silmät kuitenkin paransivat… arvaat mitä.
- Syvyysnäköä ja katseen tarkentamista. Juu psykan
kolmoskurssi on käyty.
- Hyvä. Seuraava suuri muutos kädellisten elämässä oli
siirtymä päiväelämään. Tässä vaiheessa tarkasta näkemisestä ja värinäöstä tulee
hyödyllisiä ominaisuuksia. Kehittyy silmän verkkokalvon fovea, mikä auttaa
paitsi puissa liikkumista myös ruuan hankintaa. Esimerkiksi värinäkö edistää
kypsän hedelmän erottamista raasta.
- Ja ne esi-isistä, jotka erottivat punaisen vihreästä,
söivät kypsiä hedelmiä, voivat paremmin, olivat terveempiä ja siirsivät
geeninsä eteenpäin.
- Jep. Jos tutkitaan nykyaan eläviä lajeja, voidaan
varovasti päätellä, että päiväelämä lisäsi sosiaalisuutta.
- Täh?
- Yöeläimet eivät yleensä ole lauma-eläimiä, päiväeläimet
ovat. Ilmeisesti lauma tuo suojaa saalistajilta.
- Miten niin?
-Se vanha vitsi. En ehkä juokse nopeampaa kuin leijona,
mutta jos juoksen nopeammin kuin sinä, pelastun.
- Aaa. Vähän kyynistä, mutta tajuan.
- Vaikka päiväeläimet alkavat elää laumoissa, kovin
sosiaalisia ne eivät vielä ole. Passingham ja Wise antavat esimerkiksi
punahäntäapinan ajankäytön: 21 % sen päivästä kuluu tarkkaillen ympäristöä etsien ruokaa
ja saalistajia. 17 % ajasta se liikkuu paikasta toiseen lähinnä etsien ruokaa,
34 % ajasta se ruokailee, 10 % lepää ja 5 % ajasta on sosiaalista
vuorovaikutusta kuten sukimista.
- Mitä välii jonkin punahäntäapinan sosiaalisuudella?
- Se tarkoittaa, että sosiaalisuus ei tässä vaiheessa voinut
vielä olla merkittävä evoluutiovoima. Eli tämän vaiheen aivojen kehitys johtuu
jostakin muusta. Luultavimmin siitä, mitä ne tekivät eniten, eli ruuan
hankinnasta. Itseasiassa ruuanhankinnasta tuli aika haastavaa: lauma suojeli
kyllä saalistajilta, mutta laumajäsenten kanssa joutui toisaalta kilpailemaan
ruuasta. Samaan aikaan trooppinen lämpö esti tehokkaan liikkumisen ja ruuan
hankinnan keskipäivällä. Lisäksi päiväeläimet ovat yleensä yöeläimiä suurempia
ja kädellisilläkin koko lähti kasvuun. Ruokaa oli siis saatava lisää.
- Ja ne esi-isä jotka olivat taitavampia ruuan hankkijoita,
siirsivät geeninsä eteenpäin. Mä toistan tätä niin kuin kertosäettä.
- Mutta niin se menee. Ruuan hankinnan haasteet kehittävät
kädellisten näköä. Samalla myös aivot alkoivat keskittyä näköaistiin. Kädellislajeissa nähdään lisäksi erityisesti otsalohkon
kasvu. Kehittyvien aivojen, erityisesti otsalohkon ja ohimolohkon avulla varhaiset kädelliset
oppivat arvoimaan mistä puusta saa eniten ruokaa. Niiden muisti kehittyi –
mistä puusta saa eniten ruokaa minäkin vuodenaikana. Niiden päättelykyky
kehittyi – jos tästä puusta löytyi yllättäen kypsä persimoni, kannattaa käydä tarkistamassa
muutkin persimonipuut – voivat olla kypsiä etuajassa.
- Tarkoitat että alussa oli syöminen ja älykkyytemme kehittyi mässäilystä.
- No tuohon tapaan se esiteltäisiin jossakin kevyen viihteellisessä julkaisussa. Tosin sitten
kun tullaan ihmisapinoihin, sosiaalisen elämän paineet ja kyky selvitä
esimerkiksi simpanssipolitiikan juonitteluista, alkoi kasvattaa aivoja.
Ihmisellä taas kielen kehittyminen oli jättimäisesti elämää ja aivojakin muokkaava
tekijä, mutta se on ihan oma juttunsa.
- Okei mä kirjoitan yo-kokeessa, että evoluutioteorian
mukaan kädelliset on syöppöjä ja se teki niistä älykkäitä.
- Älä kiusaa vanhaa opettajaas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti