tiistai 9. elokuuta 2016

EVOLUUTIO


- Miksi psykassakin pitää lukea evoluutiosta, eikö se ole biologien juttu?
- Evoluutio on hyvä teoria psykologiassakin, jos haluaa perimmäisiä vastauksia.
- Elämäntarkoitus löytyy evoluutiosta? Ei kai sentään?
- No ei. Tuo ”perimmäinen vastaus” oli minulta ehkä hieman huono käännös. Englannissa käytetään termejä ”proximate and ultimate causation”.  Proximate on välitön syy, ultimate on syy syyn takana. En oikein keksi hyvää suomennosta.
- Ei selventänyt yhtään.
- Otetaan esimerkiksi esintymisjännitys. Miksi se tuntuu pahalta? Yksi välitön, ”proximate syy” voisi olla, että koska pulssi kiihtyy epämiellyttävän korkealle.
- Okei, miksi tarvittaisiin lisäselityksiä?
- Koska urheilijallakin pulssi nousee korkealle, mutta hän saattaa nauttia siitä. Ja minkä takia pulssi ylipäätään nousee jännittäessä?
- Eli pulssi ei olekaan hyvä selitys?
- On se, mutta se on vain välitön, proximate syy. Esiintymisjännittäjän pulssi nousee, koska hänen autonominen hermostonsa on hälytystilassa. Pulssi nousee, jotta sydän pumppaisi nopeammin verta lihaksiin, veren mukana happea ja ravinteita. Urheilija hyötyy tästä hälytystilasta, esiintyjä ei.
- Entäs se ultimate syy ja evoluutio?
- Uhkatilanteissa aivojen mantelitumake käynnistää taistele-tai pakene reaktion. Evoluutio selittää miksi. Kauan sitten, kun ihminen on ollut metsästäjä-keräilijä, lähes kaikki vaarat ja uhat on voinut ratkaista taistelemalla tai pakenemalla. Ne joiden mantelitumake on reagoinut tehokkaasti uhkiin, ovat juosseet, lyöneet ja purreet hieman kovempaa. Taistele-pakene tilanteessa heidän verenkierrossaan on paljon adrenaliinia, mikä tuo toimintaan lisäpuhtia. Niinpä he ovat jääneet henkiin ja siirtäneet geeninsä ja myös tuon ominaisuuden lapsilleen.  
- Okei, mutta miten tuo selittää sen, että jännittäminen tuntuu pahalta, mutta pulssin nousu lenkkeillessä tuntuu ihan ok:lta.
- Siten, että taistele ja pakene tilanteessa keho valmistautuu toimintaan - juokse, hyökkää… ja tilanne on ohi. Esiintyjä ei voi tehdä sitä, mihin hänen kehonsa on valmistautunut. Hän ei voi paeta paikalta tai hyökätä yleisön kimppuun… tai mitään, mihin purkaa kehossa olevaa tarmoa. Päinvastoin… hänen pitää olla mahdollisimman rauhallinen ja jatkaa esitystään. Osa hermostosta, lähinnä mantelitumake, kohtelee yleisöä leijonana, jota pitäisi paeta. Osa hermostoa  – lähinnä otsa- ja ohimolohkon aivokuori – tietää paremmin ja pitää esiintyjän esiintymässä. Tuosta ristiriidasta syntyy epämiellyttävä olo. Hieman kuin olisi kaasu ja jarru yhtä aikaa pohjassa.
- Onko evoluutio siis aina perimmäinen tai ultimate syy… vaikka siihen, jos minua jännittää?
- Ei. Evoluution avulla ei voi selittää, miksi juuri Jaska ei jännitä paljoakaan ja juuri Kalle jännittää paljon. Sen sijaan evoluutioteorialla voi selittää tuon edellä kerrotun, eli sen, miksi ihmislaji osaa esiintymisjännittää.
- Okei. Mutta oikea syy, miksi en haluaisi opiskella evoluutioteoriaa, on tiedelehtien ällöjutut.
- Ööö. Kerro hieman tarkemmin.
- Tiedelehdissä on näitä juttuja, joiden mukaan ”ovulaation aikoihin nainen lähtee metsästämään hyviä geenejä ja voi siksi pettää miestään…” ihan hirveetä puppua, en usko.
- No joo. En minäkään noista tutkimuksista innostu. Ei ne ehkä ole ihan niin pöhköjä, miltä kuulostavat… siinä ei tarkoiteta, että kukaan tietoisesti ajattelisi etsivänsä hyviä geenejä. Evoluutiopsykologia tutkii vaistomaista käyttäytymistä, ei tietoisia ajatuksia. Mutta onhan nuo lehtiin päätyneet usein aika heikkoja tutkimuksia. Noissa jutuissa tyypillisesti todisteet tulee monen hataran mutkan kautta. Vaikka ne ei ole tutkimuksina kovin hyviä, ne päätyvät lehtiin, koska kaikki sukupuolten sotaa ruokkivat ”miehet marsista ja naiset venuksesta” –jutut tuntuvat myyvän lehtiä. Sama pätee silti muuhunkin tutkimukseen – lehtijuttuja tehdään mieluummin räväköistä kuin hyvistä tutkimuksista.
- No millaisesta evoluutiotutkimuksesta sinä tekisit jutun?

- No vaikka Richard E Passinghamin ja Steven P. Wisen (2012) kirjasta The Neurobiology of the Prefrontal Cortex.
- Ei taida olla ihan kevyttä kesäluettavaa.
- Ei, mutta antaa niitä ultimate syitä moneen asiaan. He tutkivat evoluutiohistoriaamme ensimmäisistä kädellisistä alkaen.
- Kädelliset… niin kuin simpanssit
- No joo… mutta simpanssit ovat ihmisapinoita ja jo hurjan kehittyneitä kädellisiä. Varhaiset kädelliset… siis ensimmäiset otukset, joiden geenit olivat kehittäneet peukalon luultavasti noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Passingham ja Wise arvioivat näiden olleen alle kilon painoisia. Ne elivät öisin ja loikkivat puiden pienillä oksilla. Peukalon lisäksi tapahtui toinen suuri edistysaskel – samaan suuntaan katsovat silmät. Esimerkiksi hiirten silmät ovat eri puolilla päätä ja katsovat eri suuntaan. Laaja näkökenttä. Samaan suuntaan katsovat silmät kuitenkin paransivat… arvaat mitä.
- Syvyysnäköä ja katseen tarkentamista. Juu psykan kolmoskurssi on käyty.
- Hyvä. Seuraava suuri muutos kädellisten elämässä oli siirtymä päiväelämään. Tässä vaiheessa tarkasta näkemisestä ja värinäöstä tulee hyödyllisiä ominaisuuksia. Kehittyy silmän verkkokalvon fovea, mikä auttaa paitsi puissa liikkumista myös ruuan hankintaa. Esimerkiksi värinäkö edistää kypsän hedelmän erottamista raasta.
- Ja ne esi-isistä, jotka erottivat punaisen vihreästä, söivät kypsiä hedelmiä, voivat paremmin, olivat terveempiä ja siirsivät geeninsä eteenpäin.
- Jep. Jos tutkitaan nykyaan eläviä lajeja, voidaan varovasti päätellä, että päiväelämä lisäsi sosiaalisuutta.
- Täh?
- Yöeläimet eivät yleensä ole lauma-eläimiä, päiväeläimet ovat. Ilmeisesti lauma tuo suojaa saalistajilta.
- Miten niin?
-Se vanha vitsi. En ehkä juokse nopeampaa kuin leijona, mutta jos juoksen nopeammin kuin sinä, pelastun.
- Aaa. Vähän kyynistä, mutta tajuan.
- Vaikka päiväeläimet alkavat elää laumoissa, kovin sosiaalisia ne eivät vielä ole. Passingham ja Wise antavat esimerkiksi punahäntäapinan ajankäytön: 21 % sen päivästä kuluu tarkkaillen ympäristöä etsien ruokaa ja saalistajia. 17 % ajasta se liikkuu paikasta toiseen lähinnä etsien ruokaa, 34 % ajasta se ruokailee, 10 % lepää ja 5 % ajasta on sosiaalista vuorovaikutusta kuten sukimista.
- Mitä välii jonkin punahäntäapinan sosiaalisuudella?
- Se tarkoittaa, että sosiaalisuus ei tässä vaiheessa voinut vielä olla merkittävä evoluutiovoima. Eli tämän vaiheen aivojen kehitys johtuu jostakin muusta. Luultavimmin siitä, mitä ne tekivät eniten, eli ruuan hankinnasta. Itseasiassa ruuanhankinnasta tuli aika haastavaa: lauma suojeli kyllä saalistajilta, mutta laumajäsenten kanssa joutui toisaalta kilpailemaan ruuasta. Samaan aikaan trooppinen lämpö esti tehokkaan liikkumisen ja ruuan hankinnan keskipäivällä. Lisäksi päiväeläimet ovat yleensä yöeläimiä suurempia ja kädellisilläkin koko lähti kasvuun. Ruokaa oli siis saatava lisää.
- Ja ne esi-isä jotka olivat taitavampia ruuan hankkijoita, siirsivät geeninsä eteenpäin. Mä toistan tätä niin kuin kertosäettä.
- Mutta niin se menee. Ruuan hankinnan haasteet kehittävät kädellisten näköä. Samalla myös aivot alkoivat keskittyä näköaistiin. Kädellislajeissa nähdään lisäksi erityisesti otsalohkon kasvu. Kehittyvien aivojen, erityisesti otsalohkon ja ohimolohkon avulla varhaiset kädelliset oppivat arvoimaan mistä puusta saa eniten ruokaa. Niiden muisti kehittyi – mistä puusta saa eniten ruokaa minäkin vuodenaikana. Niiden päättelykyky kehittyi – jos tästä puusta löytyi yllättäen kypsä persimoni, kannattaa käydä tarkistamassa muutkin persimonipuut – voivat olla kypsiä etuajassa.
- Tarkoitat että alussa oli syöminen ja älykkyytemme kehittyi mässäilystä.
- No tuohon tapaan se esiteltäisiin jossakin kevyen viihteellisessä julkaisussa. Tosin sitten kun tullaan ihmisapinoihin, sosiaalisen elämän paineet ja kyky selvitä esimerkiksi simpanssipolitiikan juonitteluista, alkoi kasvattaa aivoja. Ihmisellä taas kielen kehittyminen oli jättimäisesti elämää ja aivojakin muokkaava tekijä, mutta se on ihan oma juttunsa.
- Okei mä kirjoitan yo-kokeessa, että evoluutioteorian mukaan kädelliset on syöppöjä ja se teki niistä älykkäitä.
- Älä kiusaa vanhaa opettajaas. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti